Olen yksin kämpillä. Ahdistaa.
Voiko mulla tosiaan olla näin huono tuuri? Aina ku ajattelee, ettei tämä voi enää pahemmaksi mennä, niin jotain sattuu. Pakkohan tämä on joku merkki jostain olla? Tuntuu siltä, että olis oikeastikin niin paljon helpompaa sulkea silmänsä lopullisesti. Ihan sama, vaikka se olis kuinka pelkurimaista ja itsekästä, mutta täytyykö minun tosiaan jaksaa tämä kaikki?
Yritän hymyillä, yritän jaksaa. Mitä sitten, kun suojamuuri kaatuu? Ku en saakaan enää pidettyä itseäni kasassa, vaan romahdan?
Olen miettiny viime keskenmenoa. En oikeastaan muuta pysty miettimään. Mulla on ikävä, aivan suunnaton ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti