Kappas, nyt sitä kirjoitusinspiraatiota näyttääkin sitten löytyvän.
Eilinen ilta taisi sitten olla jokin ennätys siinä, kuinka paljon asioita tajusin. Jälleen kerran, nämäkin asiat ovat sellaisia, mitkä luulis olevan itsestäänselvyyksiä, mutta minulle ne valkenevat pikkuhiljaa. Toisekseen nämä asiat on vaikea ymmärtää, siis sanoin helppo toteuttaa, mutta vaativat sanojen vakavuuden ymmärtämisen. Vähän niin kuin se, että menisit alkoholistille sanomaan, että viina on pahasta. Kyllä hän sen tietää, mutta ei hän sitä pysty lopettamaan, ennen kuin itse sisäistää koko asian. Löytää halun juomisen lopettamiseen. Ymmärtää, ettei voi jatkaa sitä enää.
Olen tähän asti etsinyt onnenrippeitä muualta, kuin itsestäni. Ympäröivästä maailmasta, muista ihmisistä. En itsestäni. Pidemmän päälle se ei toimi, ymmärsin sen. Olen tehnyt niin koko elämäni - keskittynyt kaikkeen muuhun ja muihin, paitsi itseeni. En pidä itsestäni.
Mutta kun asiaa miettii, niin kenen kanssa joudun elämään aina? En tiettyjen ihmisten tai tietyn ympäristön kanssa, koska ne voivat aina olla tarinan muuttujia. Minun on aina elettävä itseni kanssa. Itseni. Mikä on avain onneen? Minä itse. Kuka määrää minun elämäni pääpiirteisen kohtalon? Minä itse. Kuka tekee elämäni tärkeimmät valinnat? MINÄ ITSE.
Siinä se on. Vastaus kaikkeen - minä.
Minun on lakattava etsimästä onnea muualta, minun on löydettävä se itsestäni. Ei minun elämänhaluni tuolta ulkoa löydy kuin hetkeksi. Sen on löydyttävä minusta. Minun on haluttava elää. Minun on haluttava jatkaa. Minun on haluttava olla minä. Ainoa asia, mitä en tiedä, on miten. Mutta tässä kohtaa jälleen se terapia tulee kuvioihin, sieltä voin löytää vastaukseni.
Luoja, tästä tulee raskas päivä, mutta tulkoon. Alan valmistautumaan klo 10.00 MTT-tapaamiseen, katsotaan, mureneeko unelmani vai saanko niille uutta potkua. Ja mikä se unelmani on? Elämänhalu. Jälleen itsestäänselvyys monille, muttei kaikille.
Wish me luck.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti