Eilinen päivä oli taas vaihteeksi ihan perseestä. Riitaa ja katkeruutta, yllättäen.
Sovittiin toissapäivänä, että menen käymään Suden tykönä juttelemassa. Huomattiin, että emme ole keskustelleet mistään kovin henkevästä, vaan kaveruutemme on viimeaikoina ollut aikalailla pintaliitoa; ollaan saatettu kattoa elokuva tai ottaa pari, mutta varsinaista laatuaikaa ei olla vietetty.
Aikoja sitten meillä oli tapana vain jutella. Jutella, jutella, jutella. Niin hyvistä, kuin huonoistakin asioista. Pohdittiin maailman menoa yhdessä ja toisistamme löysimme näkemyksiä, mitä ei aiemmin ollut tullut hoksanneeksi. Näin ei ole ollut pitkään aikaan.
Susi ilmoitti mulle eilen noin 17 aikoihin, että on herännyt ja voin tulla, kun haluan. Olin tuolloin juuri siivoamassa ja päätin, että siivoan loppuun ensin. En myöskään ollut syönyt koko päivänä mitään, joten katsoin parhaaksi, että hoidan myös tämän henkivakuutuksen uusimisen ennen kylästelyreissua - siten voisin keskittyä paremmin jutteluun, eikä juttutuokiota haittaisi ärsyttävät sivuseikat, kuten nälkä.
Kolmisen tuntia Suden viestin saamisesta olin valmis, eli kämppä kiilsi puhtauttaan ja oltiin Kämppiksen ja Myyrän kanssa saatu ravittua itsemme hienolla gourmet-illallisella (tomaattikanaa, tummaa riisiä ja tuoresalaattia fetan kanssa, ah nam!) Makoilin sitten hetken sohvalla, jotta ruoka sulaisi vähän. Iski ihan tajuttomat vatsakivut, oksetti ja maha meni muutenkin sekaisin. Mietin jo hetken, että peruisin tapaamisen Suden kanssa, mutta tulin siihen tulokseen, ettei se olisi reilua. Ilmoitin hänelle siis tulevani ja lähdin kävelemään sinnepäin.
Päästyäni Suden kerrostalon alaovelle soitin hänelle, jotta hän tulisi aukaisemaan oven. Vastaanotto oli kaikkea muuta, kuin lämmin ja asiallinen. Sain muunmuassa luurin korvaan ja ovikin aukaistiin niin raivolla, että lasit helisivät. Tuijotin tyrmistyneenä Suden perään, totesin vain, että "okei, heippa" ja lähdin pois.
Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Susi oli raivoissaan syystä, mitä ei ollut vielä minulle kertonut. Oletettavasti siksi, että oli odottanut minun saapuvan aiemmin. Mielestäni hän ei kuitenkaan ollut odottanut vielä kohtuuttomia aikoja, sillä olin hänen luonaan neljä tuntia ensimmäisen viestin saapumisen jälkeen. Eikä hän antanut minulle mahdollisuutta selittää, ei kysynyt, miksi tulin niin myöhään. Tiedän, että hän ajattelee asian niin, että minä en välitä. Että minä tallon häntä. Minusta en tee niin, voin myös olla väärässä. Ja tiedän, että hän ajattelee minun pettäneen hänen luottamuksensa. Siihenkään en omasta mielestäni ole syyllistynyt.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että kuka tahansa joka on raivon vallassa, ei ole järkevä keskustelukumppani. Ei Susi, en minä, ei kukaan muukaan. Saatoin tehdä väärin siinä, että kävelin pois, mutta en nähnyt muita vaihtoehtoja. Tilanteita ei mielestäni voi tai kannata alkaa selvittämään, kun suututtaa, ei siitä tule mitään järkevää. Asiat vain kärjistyvät entisestään ja hyvät asiat murenevat entistä pienemmiksi.
Olen sekaisin.
Onko vika todellakin aina minussa? Voiko sellainen olla mahdollista?
Oli miten oli, olen huono ihminen silti. Joko siitä syystä, että toimin aina väärin taikka sitten siitä, että luotan vääriin ihmisiin. Tunnen itseni petetyksi. Tunnen itseni kelvottomaksi. Olen kertakaikkisen huono ihminen, enkä osaa ihan varmuudella edes sanoa, että miksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti