Tekstiviestisota äitin kanssa jatkuu.
Äiti: "Uhriksi aikoinani, joskaan uhriajattelua en koskaan ole sulattanut. Sekin on suurta heikkoutta."
Minä: "Oli typerää multa edes kuvitella, että ymmärtäisit. Eiköhän tämä nyt viimeistään tullut mullekin selväksi. Jos tästä joskus selviän, niin toivon, että edes sitten ansaitsisin sinun kunnioituksen ja olisit minusta ylpeä. Anteeksi, etten ole muuta osannut, kuin tuottaa sulle pettymystä. Mie kuitenki rakastan sinua, mutta ymmärrän miksi olen omillani nyt."
En tiedä, mitä minun pitäis ajatella.
Tuntuu, kuin matto vedettäs jalkojen alta ja kaikki sortuu ympäriltä.
Ja tilanne jatkuu. Tekstiviestit on maailman surkein tapa hoitaa asioita.
Äiti: "Ymmärtäisin mitä? Tullu selväksi, mikä? Selviät mistä? Mitä pettymyksiä? Syyt omilla olemiseen ovat mitkä? Mie en kyllä nyt ymmärtäny näistä hmmmh ajatuksista yhtään mitään, vaikka eipähän tuo ole eka kerta."
Tiedän, että äiti yrittää ärsyttää minua. Vastasin kuitenkin: "Ymmärtäisit minua. Selväksi tuli, että ajatukset minusta on pohjatasolla. Selviän tästä masennuksesta hengissä. Ja että jätit minut yksin, koska säälin itseäni. Tuotan pettymyksiä, koska en ole hyvä ihminen tai tee oikeita ratkaisuja. Koitan parantua, mutta se vie aikaa. En pysty muutoksiin hetkessä. Teen kaikkeni, että löytäisin elämänhalun uuestaan ja pystyisin olemaan parempi ihminen."
Olen aivan neuvoton. Soitin kuitenkin serkulleni ja kerroin itse syyn, miksi en tule. Hän sentään ymmärsi. Oli hieman tympääntynyt äitin toiminnasta, mutta minkäpä sille mahtaa.
Sekin voi olla, että otan tämän asian aivan liian raskaasti. En vain mahda sille mitään, äiti on mulle kaikki kaikessa ja riidat sen kanssa on niin raastavia ja mielen latistavia. Nyt sitten vain jatkoa odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti