Itsesääli

Mitä mie teen?

Tappelin just Piksun kanssa. Se valitti mulle siitä, ettei minusta kuulu koskaan, eikä se voinu ymmärtää, miksi olen stressaantunut koska en tee mitään järkevää. Yritin selittää sille, etten ole ihan parhaimmillani nyt - miten vaikeaa on saada asioita aikaiseksi, vaikka kyseessä olisikin ihan pieni juttu. Pyysin, että se tulis minua vastaan ja ottais itse yhteyttä, jos minusta ei kuulu. Vakuutin, ettei kyse ole minun puoleltani mistään hylkäämisestä, en vain saa aikaiseksi.

Minusta tuntuu, että multa vaaditaan niin paljon. Minun pitäs pystyä tekemään kaikkea mahdollista, etenki kun en ole töissä, vaan kotona. Kaikki ei vain ymmärrä sitä, että sairasloma ei ole mulle mitään lomailua. Mitä mie voisin tehdä, kun en saa tai pysty käymään töissä taikka opiskelemaan? Jos saisin itse päättää olisin koko ajan kotona neljän seinän sisällä, en koskaan poistuisi mihinkään. Ainoa syy miksi käyn ulkomaailmassa on ystävät, he ovat ainoita, jotka kirjaimellisesti pakottavat minut poistumaan mukavuusalueeltani.

Haluaisin olla se täydellinen ihminen.
Se, joka muistaa sovitut asiat. Se, joka saa otettua puhelimen käteen ja soitettua jotakuta kahville. Se, joka jaksaa kuunnella ja olla tukena. Se, joka osaa priorisoida asiat oikein. Se, joka hoitaa raha-asiansa. Se, jonka kanssa on hauska ja mukava olla. Se, joka on perheen ja ystävien suosiossa, koska on hyvä ihminen. Se, joka osaa osoittaa rakkauden ja välittämisen oikeilla tavoilla.

Olen tällä hetkellä täys vastakohta kaikelle, mitä haluaisin olla. Olen hukassa, eksyksissä elämässä, enkä tiedä mihin suuntaan minun pitäis mennä. Joskus luulen löytäneeni oikean suunnan, mutta väsyn kävelemiseen, enkä jaksa enää jatkaa eteenpäin.

Olen huomannut aiheuttavani niin paljon vihaa ja huolta läheisilleni, että tekee ihan pahaa. Inhoan taakkana olemista. Inhoan sitä, että saan muut tuntemaan negatiivisia asioita. En haluaisi aiheuttaa kenellekään mitään pahaa, etenkään niille tärkeimmille, koska he eivät sitä ansaitse. Enkä minä ansaitse heitä ympärilleni.

Minusta olisi oikein, jos olisin täysin yksin. Ei minusta ole mihinkään. En mie ansaitse iloa ja onnea, en rakkautta ja hyvää oloa. Inhottaa myös se, että käyttäydyn ja ajattelen näin marttyyrimaisesti. En vain tiedä mitä minun pitäis tehdä... En tiedä, haluanko elää. En tiedä ansaitsenko elämää. Uskon, että maailma voisi olla parempi paikka ilman minua, olisi ainakin monella yksi huoli vähemmän.

En tiedä.
Olen sekaisin, se inhottaa vielä enemmän. Tunnen liikaa, mutta samalla en tunne mitään. En osaa käsitellä tunteitani, se suututtaa. En pysty jaottelemaan niitä järkevään järjestykseen. Tunnen olevani epäonnistunut ja niin varmaan olenkin.