Päätin sitten aloittaa riidan IhananIdiootin kanssa, vaikka se ei ole tehnyt mitään väärää. Mie olen se, joka on tehnyt väärin. Riitelen siksi, että vihaan itseäni. Vihaan itseäni niin suunnattoman paljon, etten usko pystyväni antamaan kenellekään mitään hyvää.
Ajattelen kokoajan kaikkea huonoa, mitä minussa on. En ole kaunis, en ole älykäs, en muutenkaan millään tasolla viehättävä. Niin kuin aiemmin olen todennut; olen kaikkea sitä, mitä kenenkään ei kuuluisi olla.
Itseinho on jo niin iskostunut päähän, että oletan ja suorastaan odotan kaiken kusevan, koska en itse ole kyllin hyvä. Miten mie voisin ansaita jotain maailman parasta, kuten esimerkiksi IhananIdiootin? En ole hänen arvoisensa, en ole koskaan ollut.
Tiedän, että olen lapsellinen ja typerä. Tiedän, ettei minun pitäisi kiukutella. Tiedän, että minun pitäisi nauttia siitä, mitä mulla on. Kaikki vain tuntuu huijaukselta, ei mulla voi kertakaikkiaan olla niin hyvä tuuri, että saisin itselleni noin täydellisen miehen.
Se on niin täydellinen ja ihana, etten voi koskaan yltää hänen tasolleen. Hän ansaitsee jotain sanoinkuvaamattoman kaunista - sellaista, että hän voisi ylpeänä esitellä naisensa jokaiselle vastaantulijalle. Naisen, joka hämmentää älykkäimmänkin ihmisen fiksuudellaan. Naisen, jonka kauneus saa muut huokaamaan. En mie ole tuo nainen, enkä tule koskaan olemaan.
Pelkään, että jossain kohtaa II huomaa totuuden. Että olen vain ihminen, joka on toiminut paremman puutteessa; laastarina yksinäisyyteen. Mitä jos en yhtäkkiä kelpaakaan? Mietin vain sitä musertavaa tunnetta, kun menetän sen, mitä kaikista eniten rakastan. Sen, joka saa minut onnelliseksi ja hymyilemään, sen, joka saa minut unohtamaan kaikki murheet.
En haluaisi antaa olla, enkä päästää irti. Tuntuu vain, että se on minun velvollisuuteni, koska tiedostan oman vajaavaisuuteni ja tiedän, miten kauhea ihminen olen. Ehkä toisaalta mökötän ja tappelen juuri siksi, että saisin ajettua II:n pois. En siksi, että haluaisin hänen lähtevän... Vaan siksi, että tiedän lopulta niin käyvän. Ehkä yritän tehdä tästä kaikesta helpompaa II:lle, että hänen ei tarvitsisi olla minun kanssani siksi, että pelkää etten pärjää ilman häntä. En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että enempää pystyn tuskin ketään rakastamaan. Haluaisin antaa kaiken mitä maailmassa vain voi, mutta samalla tiedän, etten kykene siihen.
Inhoan itseäni. Inhoan sitä, että inhoan itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti