Miten voikaan olla näin sekavat ajatukset. Yksinollessa kaikki asiat vain jyllää päässä, mikään ei ota oikeaa paikkaansa, tuntuu, että koko pääkoppa on yhtä sekasortoa. Ystävien ja II:n kanssa kaikki tuo unohtuu, tilalle astuu välinpitämättömyys pahoja asioita kohtaan. En välttämättä tunne ahdistusta lainkaan, ajattelen vain, että jos nyt hommat kusee, niin antaa mennä. Ikäänkuin ne ei vois tästä enää pahemmaksi muuttua... Toisaalta sydämessä palaa pienen pieni toivonkipinä, mahdollisuus kaiken selkenemisestä. Nuo kipinät vain on turhan harvassa ja niin pieniä, etten kauaa uskalla niitä edes pallotella mielessä.
Ollaan käyty IhananIdiootin kanssa kyläilemässä hänen äitinsä luona, oli ihan mukava irtiotto arjesta. Samalla sain edes hieman ajatuksia kasattua. Huomasin tuolla reissulla, kuinka pitkä aika multa on mennyt täysin ohi. Olin Tampereella melkein kaks viikkoa, aika tuntu parilta päivältä. Siitä, että jäin sairaslomalle, on jo kuukausia... Eikä mikään asia ole edistynyt niin merkityksellisesti, että olisin sen huomannut. Toki voin paremmin, ajatus kuolemasta ei hallitse elämää, vaikka onkin edelleen vahvasti läsnä. Kuitenkin... Tuntuu, että asiat etenee aivan liian hitaasti. Päivät, viikot ja kuukaudet lipuu huomaamatta ohi, eikä mulle jää niistä mitään konkreettista käteen, edes muistoja. Tuntuu, ettei keskittymiskyky riitä kaikkien tapahtumien käsittelemiseen, joten aivot lyö tyhjäkäynnin päälle ja peittää kaikki tapahtumat sumun alle.
***
Pääsiäistä meinattiin viettää IhananIdiootin kanssa minun mummolassani. Ihanaa, että pääsen esittelemään tuon mulle kaikista rakkaimman paikan hänelle, se nostattaa vähän mieltä. Ajateltiin, että vietettäs ihan vain kahdenkeskeistä laatuaikaa, oltais ulkona luonnossa, käytäis pilkillä ja sen suuntaista. Luojan kiitos siitä, että pääsen käymään siellä. Se on varmaan maailman ainoa paikka, missä voin kunnolla rauhottua ja keskittyä omaan hyvinvointiini. Parempaa kaikesta tekee tietysti se, että saan myös mulle rakkaan ihmisen mukaan.
Pelottavaa, miten paljon olen taas kiintyny IhanaanIdioottiin enemmän. Tuntuu, että meidän kuuluu olla yhdessä... Eikä mulla ole edes ahdistanu yhdessäolo, vaikka ollaan oltu erottamattomia siitä asti, kun tulin kotiin reissusta. Yleensä vaadin aina itsenäistä aikaa, jolloin saan tehdä omia juttujani - nyt en ole sitä tarvinnut. Toivottavasti meistä vain ei tule sellaista ''me-pariskuntaa'', jossa yksilöllisyyttä ei enää tunneta. Muutenkin ollut huono omatunto siitä, etten ole ehtinyt järjestämään lähijengilleni laatuaikaa. Myyrä tosin lohdutteli, että kyllä he ymmärtävät alkuhuuman, eikä ainakaan hänellä tai hänen tietääkseen muillakaan ole mitään sitä vastaan, että pyörin enemmän II:n kanssa ja että myös II on lähes poikkeuksetta minun mukanani.
Äh, taas alkaa ajatus karkailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti