Tuntuu, etten ole tässä maailmassa.
Elän vähän niin kuin unessa; mikään ei tunnu todelliselta. Päivän tapahtumat menee multa täysin ohi, tavallaan vaan seuraan kaikkea vierestä, mutten kuitenkaan ole läsnä. Vaikea kuvailla tätä tunnetta, mutta tuntuu, että kävelisin usvassa. Puhe on jostain kaukaa tulevaa kaikua, ihmiset minun mielikuvituksen tuottamia harhoja.
En oikeastaan tunne enää ahdistusta ollenkaan... Toisaalta olen siitä onnellinen, toisaalta tiedän, että kaikki ei nyt ole kunnossa. Ainainen stressaaminen ja huolehtiminen on muuttunut välinpitämättömyydeksi, mikään ei tahdo tuntua miltään. Tai siis, huonot asiat ei tunnu huonoilta. Tunnen kyllä iloa ja onnea, mutta pahoja tunteita en tavallaan pysty käsittelemään; ikäänkuin oma mieleni koittaisi suojella minua romahtamiselta.
En ole käynyt MTT:llä aikoihin, seuraava aika olis kuitenki huhtikuun alussa. En tiedä. Olen pettynyt itseeni. Pettynyt siihen, etten ole parantunut. Pettynyt siihen, että en edelleenkään ole kaikkea sitä, mitä mun pitäisi olla.
Ystävät on taas ainoa asia, mikä muistuttaa siitä, että olen oikeasti olemassa. Vain heidän seurassaan tunnen eläväni, joskin keskittymiskykyni on taas tosi heikko, en oikein jaksa paneutua seurusteluun. IhanaIdiootti on ihana, pitää mieltä edes vähän virkeämpänä ja saa tuntemaan onnea kaiken synkän sumun keskellä.
En tiedä mitä minun pitäis tehdä, että asiat sais uuden suunnan ja järjestyksen. Tuntuu, että oon loukussa omassa mielessäni, eikä sieltä ole poispääsyä. Toivon, että tilanne alkais jo helpottamaan. Haluan olla tavallinen, nuori nainen, joka nauttii elämästä. Siis oikeasti nauttii. Mulla on ikävä sitä tunnetta - en muista, millaista on omistaa elämänhalu. Voin kuvitella, että se on mahtavaa.
***
Olen taas kotona, eilen tulin. En ole tehnyt mitään järkevää, katsottiin vain II:n ja Myyrän kanssa elokuvaa, oltiin ja laiskoteltiin. Yö maattiin IhananIdiootin kanssa ja juteltiin kaikesta, oltiin vain lähekkäin. Oli ihanaa tuntea taas sen lämpö, iho ja kosketus. Ikävä on ollut ihan tajuttoman suuri... Toisaalta olin jo melkein varma siitä, ettei tätä päivää edes tule - välimatka tuntui niin käsittämättömän suurelta ja musertavalta.
***
Nirvana - Heart-Shaped Box
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti