Muutama viikko isän katoamistempun jälkeen hän lähetti minulle kirjeen, jossa hän kysyi miksen ole vastannut hänen kirjeeseensä. Hän oli kuulemma odottanut ja odottanut vastaustani ja ollut hyvin pettynyt, kun minusta ei ollut kuulunut mitään. Hän ei sanallakaan maininnut katoamistemppuaan tai sitä, miksi hän laittoi uuden osoitteen uuden kirjeen mukana. Olin pettynyt siihen, ettei hän taaskaan voinut myöntää tekojaan; mieluummin, kuin kertoisi totuuden karkaamisesta, hän syyttää minua siitä, etten ole vastannut hänelle mitään. Tämä oli kuitenkin tavallista isäni tapauksessa, hän ei koskaan myöntänyt omia virheitään vaan syytti aina muita. Olin vihainen ja loukkaantunut, olin oikeasti luullut, että hän parantaa tapansa - sen sijaan epärehellisyys ja muiden syyttely vain jatkui.
Lähetin hänelle kirjeen, jossa kerroin tuntemuksistani. Kerroin, että olin pettynyt ja tarvitsisin aikaa leppymiseen. Sanoin ottavani yhteyttä taas, kun olisin siihen valmis, nyt kuitenkin halusin olla rauhassa. Pyysin, että hän ei kirjoittaisi minulle hetkeen, niin saisin rauhassa käsitellä pettymyksen tunteeni.
Tilanne ei kuitenkaan edennyt suunnitellusti; muutaman päivän päästä isäni lähetti kirjeen, jossa hän haukkui minut ja äitini lyttyyn. Hän oli vakuuttunut siitä, että äidilläni oli sormensa pelissä ja että hän olisi kääntänyt pääni niin, etten halua olla isäni kanssa enää tekemisissä. Kirjeessään hän uhkasi haastaa meidät tapaamisoikeuksien tiimoilta oikeuteen, ellei minusta alkaisi kuulumaan jotain.
Kirjeen lopussa oli jälkikirjoitus: Ps. Jos oisin äitis, niin miettisin pari kertaa tekemisiäni. Oon valmis tekeen ihan mitä vaan, että pääsisin tapaan sua. Sä tuut näkeen sen sitten, pikku hiljaa kaikki sun ympärillä olevat ihmiset katoaa ja ainoo, mitä sulla enää on, oon mä. Sit mä voin pitää huolen siitä, että sä tiiät kuka täs on syyllinen ja mihinki.
Äiti hermostui tosissaan nähtyään kirjeen. Hän sanoi, että olisi ehkä parasta, jos tekisimme niin kuin isä sanoo, vältyttäisiin turhilta ongelmilta. Olin järkyttynyt siitä, että äiti oli valmis taipumaan isäni tahtoon, koska hän oli minulle opettanut, että toisten uhkailuun ei saisi koskaan alentua. Kerroin äidilleni, että en tule tekemään isäni tahtoni mukaisesti vain siksi, että hän niin haluaa. Sanoin, että pysyn kannassani, en halua tavata isääni enää. Vielä vähemmän nyt, kun hän kehtaa tulla perhettäni uhkaamaan. Olin suunnattoman vihainen ja päätin, että tämä oli viimeinen kerta, kun isä nenilleni hyppii.
Kent - Kärleken Väntar
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti