Isästä ei ollut kuulunut mitään noin vuoteen pariin. En oikeastaan edes ihmetellyt asiaa - katoamistemput olivat aivan tavallisia hänen tapauksessaan. Toisaalta olo oli helpottunut, olimme saaneet olla äidin kanssa rauhassa. Kuitenkin oli vaikea elää normaalia elämää, koska koskaan ei tiennyt, milloin hän ovemme taakse ilmestyy. Kärsin pelkotiloista - etenkin pimeässä ja ihmismassojen joukossa. Kuvittelin näkeväni isäni milloin missäkin ja paniikki noissa tilanteissa oli suunnaton.
- - -
Harrastin ahkerasti tanssia ja tänä iltana oli ollut taas esitys. Onneksi se meni hyvin, jännityksestä huolimatta. Kävelimme äitini kanssa kotia päin ja keskustelimme esityksemme koreografiasta, tanssiryhmläisistä ja muusta mukavasta. Olin hyvällä tuulella ja kaikinpuolin ylpeä illan suorituksesta.
Kotiin päästyämme huomasin eteisessä kirjeen, joka oli minulle osoitettu. Käsialasta tunnistin heti, keneltä kyseinen kirje on.
Kirjeessä isä kertoi, että hän on viimein myöntänyt riippuvuutensa ja mennyt hoitoon hoitokoti Hatteniin. En oikein tiennyt, mitä ajatella. Olin kuitenkin iloinen siitä, että isä oli ottanut askeleen oikeaan suuntaan. Päätin kirjoittaa hänelle takaisin. Eihän sitä koskaan tiennyt, ehkä saisin takaisin sen isän, mitä minulla ei koskaan ollut.
Pain - Shut Your Mouth
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti