Tunteenpurkauksia

Viime päivät ovat menneet kuin sumussa. En oikeastaan ole käsittänyt mistään mitään, en toisaalta kyllä muistakaan viime päivien tapahtumista melkein mitään. Lääkkeet ovat alkaneet vaikuttamaan, mieliala on lähes tasainen koko ajan, muutamia ahdistuskohtauksia lukuunottamatta.

Kävin eilen MTT:llä, juteltiin siitä, miten saisin raha-asiani kuntoon. Sovittiin, että he järjestävät tapaamisen sosiaalityöntekijän kanssa, joka aukaisee kanssani laskut ja täyttää toimeentulotukihakemuksen. En oikein tiedä, mitä tuostakin pitäisi ajatella. Harmittaa ja ärsyttää se, etten enää pärjää niinkään yksinkertaisissa asioissa itse, kuin laskujen maksamisessa. Olen tottunut hoitamaan kaikki asiani itse ja yhtäkkiä en pystykään siihen. Tiedän, että tarvitsen tuon avun, mutta tuntuu kuitenkin pahalta, että joku tulee tonkimaan asioitani.

Muutenkin tapaamiset MTT:llä on ahdistavia. Tuntuu, kuin olisin jokin eläin pienessä häkissä, jota ihmiset tulee katsomaan ja tökkimään tikulla. Inhoan sitä, että he tunkevat elämääni ja ajatuksiini. Inhoan sitä, että minulla ei ole enää omia salaisuuksia. Inhoan sitä, etten pärjää yksin. Tapaamisten aikana minun on keskityttävä 110%, jotta oikeasti saisin jotain sanottua. Tilanne menee helposti siihen, että alan kiukuttelemaan kuin pieni lapsi; en vastaa kysymyksiin, en kerro tuntemuksiani. Keskustelusta tulee minulle ikäänkuin peli - mitä vähemmän he tietävät minusta, sen onnistuneemmaksi tunnen itseni. Tiedän, että pitäisi päästää irti tuosta ajattelutavasta. Eiväthän he yritä minulle pahaa oloa saada, päinvastoin, hehän yrittävät vain auttaa. Vaikka tiedän faktat, niin tunteet vievät voiton. Pitäisi yrittää opetella hillitsemään itseni. Ihan vain senkin takia, että pääsisin joskus tästä paskasta pois.

Kotonakaan en ole melkein koskaan yksin. Toisaalta nautin siitä, toisaalta en. Tuntuu vaikealta olla riippuvainen muista. Huonon rahatilanteen vuoksi en ole voinut ostaa edes ruokia, joten syöminenkin on mennyt Kämppiksen ja Myyrän piikkiin, inhottavaa. Omatunto soimaa ja kolkuttaa, ahdistun, kun ajattelen kuinka suureksi taakaksi heille olen. En ole hyvä ystävä. Toivon, että joskus voisin olla. Tällä hetkellä olen taakka, enemmän ja vähemmän.

Ottaa päähän.
Vihaan itseäni.
Olen huono ihminen.