Muuttorumbaa

Oon monesti miettiny, että kuinka paljon yhden ihmisen tulisi kestää. Kuinka paljon taakkaa voidaan yhdelle hengelle antaa? Koska kaikki alkaa helpottamaan?

On mulla paljon hyvääki, sitä en voi kieltää. Ne hyvät asiat vain tahtoo aina unohtua, kun jotain uutta pahaa tulee tilalle.

Viime ajoista sen verran, että olen joutunut muuttamaan. Kelan sairauspäivärahojen myöhästelyn takia mulla ei ollut varaa pitää tuota asuntoa, joten olen nyt sitten kodittomana, heh. Pitääpä tämäkin ilmeisesti kokea. Oon majoittautunu IhananIdiootin luokse, pikkuhiljaa laittelen täällä tavaroita paikoilleen ja koitan asennoitua siihen, että tämä on nyt myös minun ''koti''.

Tuntuu paskalta, että ''yhteenmutto'' tapahtui tällaisissa merkeissä. Tosin II on jo jonkin aikaa ehdotellut yhteenmuuttoa, itse olen asiaa aika paljon empinyt. Lähinnä sen takia, että pelkään suhteen kaatuvan, jos otamme liian suuren askeleen kerralla. No, nyt ei ollut oikein muita mahdollisuuksia, eikä tuo ainakaan II:tä näytä haittaavan, onneksi. Saapas vain nähdä, kuinka suuri kompastuskivi tuo tulee mulle olemaan, koska toisaalta tuntuu, että olen taakkana ja riippakivenä, kun olen muiden ''huolehdittavana''. Toivottavasti pääsen noista ajatuksista yli.

Vappu tuli vietettyä vähän turhan railakkaasti, vedin ihan överikännit ja otin yhteen II:n kanssa. Lopulta soitin MTT:n päivystävään numeroon, koska itsetuhoiset ajatukset olivat niin hallitsevia. Päivystäjä päätyi soittamaan mulle ambulanssin ja jouduinkin sitten yöksi sairaalaan. Aamulla karkasin sieltä ennen kuin lääkäri oli ehtinyt kiertämään, ei ollut kovin iloista porukkaa, kun huomasivat minun puuttuvan... :D Juttelin kuitenkin hoitajien ja lääkärin kanssa puhelimessa ja ei onneksi tarvinnut mennä takaisin. Ainoa positiivinen asia tuossa jumalattomassa humalatilassa oli se, että viiltelyjäljet on todella pienet, vaikka rispauksia onkin pitkin kättä. Eipähän kuitenkaan jää aivan hirveitä jälkiä, kun nuo kädet ei muutenkaan ole kauneimmasta päästä entisien arpien takia.

***

Pitäis alkaa laittamaan pyykkikonetta päälle, että sais joskus tämän kauhean hajotuksen täältä siivottua. Ahdistaa ihan suunnattomasti. II:kään ei ole nyt kotona, joten täytyy vain koittaa kestää. Yritän keskittyä elämän positiivisiin asioihin ja kannustaa itteäni jaksamaan, ehkä mie siten selviän vielä muutaman päivän. Vittu.